Ei Pekkaa nukuttanut koko yönä. Hitaasti kiersi täysikuu taivaan rinnettä sille kohalle, jonka Pekka oli nousun ajaksi arvellut. Vaan mitä likemmäs Pekan määrää kuu kiersi, sitä tiheämpään hulmahti kiivaasti lentävä huurupilvi kuun eteen ja tuokion kuluttua jätti paistamaan siksi kunnes tuli toisia reutaleita. Ne veivät sikseen unen Pekan silmästä ja pelosta sykki sydän. Jos nyt tuisku nousee, niin silloin ei pääse lähtemään, ajatteli Pekka ja hätäisesti hyppäsi ylös, kuin kuu oli lännen korvalle kiertänyt.
Pekka apatti ruunansa, suki sitä ja apatti ja suki sukimasta päästyäänkin. Puhdisteli mäkivöitä, suitsia, päitsiä, laittoi rekeä ja kopperehti toimessa. Vaan ilkeästi jylähteli hänen mielessään, kuin tuuli suhahteli nurkissa ja pakkastunut viti juosta kituutti matalana sumuna hilisten hangen kamaralla. Joskus kasahti jo ikkunanlasiin lumen kuivat kipinät. Kuu ja taivas peittyivät pilvien tummaan kuoreen.
Ruuna oli appanut. Monta pärettä oli jo palanut uunin nurkkapihdissä, kuin tuli isäntä makuuhuoneestaan pirttiin ja haukotellen tuumasi nyt tulevan tuiskun, eikä taida tulla markkinaan lähtöä. "Mikäpä sinne lähtee nousevan ilman selkään rypemään. Jos on huomenna parempi ilma, niin saattaa sitte lähteä ja jos ei ole säätä, niin ei tule suurta hallaa, jos emme käy ollenkaan."
"Mikä siitä nyt tulee, kuin niin vissiin aijottiin ja Honkalehtolaiset odottavat meitä tulevaksi?" alkoi Pekka tuumia ja koetti parastaan, että pääsisi lähtemään markkinaan. "Eihän tuolla sää tartu sääreen, jos nyt on vähän tuiskukin. Kylläkai minä en säikähdä tuon vertaista tuiskua. Eihän nyt ole mikään tuisku, jos vähän tuulla tuhailee."
"Siltäpähän näyttää näkönsä, kuinhan katastetaan", sanoi isäntä ja lähti käydä kääristämään ulos. Sinne saatuaan tuikaili joka suunnalle taivasta, haisteli tuulta, joka puuskapäissä ajoi tyyniperään narisevaa talvilunta ja retuutti Pekan markkinakuorman laidalla riippuvia heiniä ja katteeksi sidottua loimen laitaa. Paremmalta tuntui ukosta itsestään jäädä kotiin kuin lähteä markkinaan. Meni hän pirttiin ja sanoi Pekalle:
"Saat mennä kuin mennet, ei tuosta taida miehen syöpää ilmaa tulla."
Pekka hyppäsi kuin tulisten hiilten päältä. Ilo hulmahti kasvoissa. Reippaasti pani hän vaatteet päälleen, ruunan aisoihin ja oli valmis lähtemään. Isäntä tuli pirttiin ja oli rahoja näpissä kaksikymmenmarkkanen ja viisimarkkanen. Ne hän antoi Pekalle ja luetteli sormiaan lukien tuonnokset ja mikä mistäkin menee:
"Suolatynnyristä 12 markkaa, tampattavana olevasta sarkapakasta 7 markkaa—se on 19—pitkiä lehtiä 2 naulaa: 1 markka 60 penniä—se on 20 markkaa ja 60 penniä—1 naula saipuaa: 40 penniä—se on 21 markkaa—ja kartat eukolle, niistä 1 markka—se on 22—ja kotituliaisiksi 50 pennin edestä rinkeliä. Viimmeiset rahat olkoot tarpeen varalla, sillä pitäisihän aina se vara olla, etteivät koirat kinttuja kuopisi.— Lammasnahoista jos ei saa 2 markkaa kappaleelta ja talista 6 markkaa leiviskältä, niin pitää tuoda pois. Jos siitä hinnasta saa myödyksi, niin rahat pitää tuoda joka penni minun hyppysiini."
Viimmeisen määräyksensä lausui isäntä niin tanakan päättävästi, että 70 vanha, pikkuinen, musta ukonkärväkkä näytti Pekan mielestä aivan peloittavalta.
Pekka lupasi sen täyttää ja lähti ajamaan Honkalehdolle. Eikä ollut rikkoja ruunan varpaissa kuin Pekka karitteli sen taipaleen. Sydän sykki, kuin toivoi saavansa Honkalehdon Loviisan rekilinnukseen tarjoamalla kyydin ilmaiseksi.