"Ja kuin tähän teet sievän talon, niin ei kaukaa palaa, ettet vielä saa
Honkalehdon Loviisan emännäksi. Se vaan likeltä kaapii."
Pekka rykäsi, tempasi heinän edestään ja syrjäsilmällä vilkasi isäntää kuin epäluulon alaista. Isäntä jatkoi:
"Loviisa pitää sinusta, koskahan se meidän akoilta kuuluu aina kylässä käydessään sinua niin kyselevän ja tutkivan työntekoasi ja suuntia ynnä muuta. Ja tänään kerrottiin kirkolla, että Hyvälän Renne oli menneellä viikolla käynyt Loviisaa kosimassa, vaan oli se ollut hukkayritys. Monta se on hylännyt muutakin hyvää tarjoumusta. Se sinua odottaa, siitä minä olen varma", vakuutti isäntä ja kuvaili: "On sinusta hätä kaukana. Loviisalla on lehmiä, lampaita ja muuta maanpäällistä. Niin sinä elät kuin herran kukkarossa. Usko pois Pekka!"
"Uskon että joka lantiksi on lyöty se lanttina pysyy, minkä minäkin", sanoi Pekka jäykästi ja kohosi seisalleen.
Isäntä ei puhunut enään mitään sen enempää, vaan ajatteli, että "elähän huoli. Kyllä vielä paranet siitä taudista."———
Oli kekri ja kaikilla rengillä ja piijoilla oli tulossa vuoden ainoa vapaa viikko. Ja niinpä ne sen käyttivätkin hyväkseen. Joukossaan kulkivat kylästä kylään talosta taloon iloisena seurueena kuin lammaskarja ahon nurmisella rinteellä kesän atrioita etsien. Ja aina toista lystiä toisen puutumaan yksissä tuumin keksittiin.
Pekalla oli tämä jo viides kekri Kerilässä. Vaan nyt olikin hänen renkiytensä loppunut. Joutilaana ei hän koskaan ollut kekriä viettänyt, vaan vielä vähemmin nyt. Hänen kirveensä soitti tuimia säveleitä Lehmipuron heinäisessä, synkässä korvessa. Ja sen sijaan kuin muut renkimiehet olivat vapaaviikolla tuhlanneet melkein oteri vuoden palkkansa tähteet, lepäsi Pekalla sen viikon palkkana kauniita hirsiä valtainen rypäjäs Lehmipuron korven tummassa kohdussa. Ja sen sijaan kuin toisilla renkimiehillä vapaaviikon lopussa oli peloittava ja ikävä tunne alkavan vuoden vaivoista, oli Pekalla vapaa tunne ja tyytyväisenä loisti hänen hiestynyt otsansa ja mielissään luki iloinen silmä viikkonsa näkemiä paksuja kantoja ja toisen viikon työ piti luvata vielä Lehmipuron kuusien helmaan ennen kuin täyttyisi hirsiä talon tarpeeksi.
Tulevan kevään kesä vaatehti Korpilammen rinteen tuuheita koivuja ja sinivaipallaan peitteli nurmen kuloista pintaa, kuin Pekan uusi talo hohtavine seinineen ja isoine ikkunoineen kesäaamun ystävällisessä hymyssä näytti odottavan asukkaita.
Vaan tuskin oli auringon pyörä puoli kierrostaan kulkenut taivaan poutaisella kannella kuin täpösen täynnä vilisi Pekan talon seutu pyhäpukuista nuorta väkeä ja toisia tuli kantaen mikä mitäkin. Mikä kantoi astioita, mikä ruokatavaroita, mikä mitäkin, vaan kaikki tulivat tuoden kuin kesäiset muurahaiset pesälleen.
Pekka ja Loviisa tulivat vihittynä parina Kerilän isännän ja emännän johtamina. Nuoruuden mehua ja voiton iloa uhkuvin kasvoin astui Pekka ja Loviisa Korpilammin kukkaisvihkoilla kaunistettuun pirttiin, jossa iloisen nuorison onnittelemana istuivat pöydän sivulla venyvälle pitkälle lavitsalle.