Mikähän kiire sillä nyt? Eipä tuollaista hätää ole ennen ollut!
Kenties hän vielä lähtee Liinan luokse… Tuo ajatus ei tuntunut aivan mahdottomalta, ja minä menin kävelemään sille kadulle missä siinä tapauksessa tulisin häntä vastaan. Ensi kerran kulin matkan edestakaisin kuin ei mitään, samoin toisenkin; kolmannella päätin, että yhden kerran vielä ja sitten pois; neljännen matkan tehtyä löytyi vielä joku toivon kipinä, joka sai minut viidennelle; kuudennella alkoi pelottaa mitä ihmiset sanovat, kun myötään tässä kuleksin. Lähdinkin kiertämään lähinnä olevaa tonttia. Ensimmäisessä katuristeyksessä lennähti mieleeni ajatus, että hän hyvinkin juuri nyt saattaisi kulkea tavallista tietään, ja siten päästä näkemättäni. Kiireesti läksin takaisin samaan kulmaan, josta olin poikennutkin.
Kulmaan saavuttuani, ja kummankin puolen turhaan katseltuani, läksin aivan hiljaa ja rauhallisesti kuudetta matkaani tekemään.
Kerta kerralta kasvoi minussa kiukku, kun hän ei tullutkaan. Veri oikein kiehui rinnassa. Ja sittenkään minä en poistunut, ennen kuin myöhään illalla, jolloin suuttumuksen hiki valui pitkin ruumista. Kotona heittäännyin vaatteet päällä vuoteelleni. Kiihtyneet aatokset virtanaan virtasivat, tulivat ja menivät. Luulee minun niin erittäin kaipaavan häntä, vaan erehtyy siinä. Saa kai hän minun puolestani olla rauhassa, saattelematta ja hakematta, jos niin tahtoo.
Emännän kutsuessa iltaruoalle, valitin pahoin vointia, enkä aikonut syödä ollenkaan. Tuo hyväsydäminen eukko siitä peljästyi, tarjosi kanverttiviinaa, sanoi sen häntä aina auttavan, ja otti kaikin puolin osaa sairauteeni, peläten enin, ettei se vaan tulisi pitkälliseksi. Olin hänestä aivan pääsemättömissä.
Seuraavana aamuna sain kirjeen, ensimmäisen tätä laatua. Selma kysyi minkätähden en ajoissa ollut häntä vastassa. Oli minun tähteni palannut takaisinkin, olipa ihan varma että minä näinkin hänet. "Jos sinun on vastenmielistä minua saatella, niin voit sen jättääkin, löydän minä yksinänikin kotiini tahi saan muitakin saattajia."
Vai niin. Minä siis voin saattelemisen jättääkin. Kiitoksia vaan kunniasta… Hän saa muitakin saattajia… Onnittelen, onnittelen… Hän näyttää aivan todella olevan mieltynyt tuohon konttoristiin. Jos he hyvinkin olivat eilen yhdessä lähteneet, vaan hän kääntyi tieltä takaisin "…saa muitakin…" Tällä hän ihan varmaan tarkoittaa tuota konttoristia. Minä saan siis rukkaset.
Toivotan onnea! Hyvä onkin kun näin vähällä hänestä pääsee.
Koetin olla aivan välinpitämätön, vaan ei se kauvaksi aikaa onnistunut. Rinnassa se painoi, kunnes viimein kuohahti valloilleen. Hengitin syvään ja raskaasti. Kyyneleetkin pakkautuivat tulemaan; ne olivat vihan ja kostonhalun kyyneleitä, sillä minä luulottelin häntä nyt vihaavani.
Ja häntäkö minä olisin rakastanut! Ei, toisellaiselta rakkaus mahtaa tuntua. Antaa vaan jäädä tähän paikkaan, en minä sure.