"Seis ruuna", sanoi Taavetti.
Hevonen pysähtyi ja Olli löi lujasti kättä Taavetille.
"Sinä olet jalo mies, annoit varmaankin ainoat rahasi minulle", sanoi
Olli.
"Jäi vielä kaksikymmentä viisi", arveli Taavetti.
"Koko seitikan annoit näin ahtaana aikana, se oli miehen työ, jota en tule koskaan unhoittamaan. Arvaappas kuinka niiden rahojen kanssa on käynyt, vaan sinä kun asut täällä metsässä, niin ethän sinä voi mailman riennoista tietää. Minä kävin juuri maksamassa huutoni.
"Minkä huudon?" kysyi Taavetti hämillään.
"Se oli kokonainen iso talo, jonka huutokaupassa huusin kahdeksan päivää sitten, kuudestakymmenestä viidestä ruplasta, kymmenen ruplaa jäi vielä sinun rahoistasi.
"Ja minä en ole kuullut koko huutokaupastakaan, vaan mitäpä tuolla tiedolla olisinkaan minä tehnyt, enhän ole vielä mikään myynti mieskään."
Sitä sanoessaan näytti Taavetti olevan hieman nyreissään.
"Sinä pahastut, minä näen sen sinun päältäsi, en sitä ihmeeksi panekaan, jos vähän tuskautkin, kun ostin itselleni talon sinun rahoillasi.