"Onko täällä yhtään satulamaakaria tai seppää", kysyi Taavetti eräältä kerjäläisakalta tullin luona.
"Kyllä kait niitä tässä kylässä on, missäs niitä sitten on, jos ei täällä?" vastasi akka.
Sillä vastauksella oli Taavetti tyydytetty ja astui yhtä katua ylös, toista alas. Vihdoin hänen silmänsä keksivät sepän pajan, sinne hän pistiin sisälle.
"Otetaanko täällä työhön maalta tullutta miestä?" kysyi hän seisoen pajan permannolla, laukku selässä.
"Ei, täällä pidetään vaan kaupungin seppiä", vastasi muudan nuori irvileuka seppä.
"Eikö täällä oppiinkaan oteta?" kysyi Taavetti.
"Sekin on sattumaisiaan myöten", vastasi sama taas.
"Hyvästi sitten", sanoi Taavetti ja jatkoi matkaa edelleen. Kauvan aikaa sinne ja tänne astuskeltuaan, meni hän muutamaan kauppapuotiin. Siinä hän osteli yhtä ja toista pientä kalua ja samassa kun hän maksoi, tuli kauppias itse sisälle. Kauppiasta huvitti ruveta kyselemään mistä niin tanakka ja pulska nuori mies oli kotoisin. Taavetti kertoi lyhyesti sukunsa ja siihen asti eletyn elämänsä.
"Te siis niinmuodoin olette seppä, satulamaakari ja maantyön tekijä.
Mitä te kaikista mieluummin tekisitte?" kysyi kauppias.
"Maantyötä tekisin, jos minulla olisi oma talo, vaan torppariksi en ikinä rupea."