"Kukapa heitä muistelee muun vuoksi, kuin sen ettei tarvitse tehdä pilaa talonpoikaisesta miehestä. Millähän luulisitte elävänne, jos ei maalainen maan povesta teille kovalla vaivalla ja työllä leipää raatais?"
"Syötäis ulkomaan viljaa!" vastasi eräs, joka luuli olevansa muita viisaampi.
Vaan ennen kuin Taavetti ennätti siihen mitään vastata ehätti vanhin sälli sanomaan: "Eikö ulkomaan viljan kuokkija olekaan maalainen?"
Siihen se juttu pian loppui, kun toinen ei osannut mitään vastata.
Silloin toi mestari päästö-kirjan ja Taavetti katseltuansa sekä oikealta että nurjalta puolelta, pisti sen povi-taskuunsa.
Sälli-kirjat ja päästö-passit taskussa ja laukku selässä jätteli hän nyt hyvästi kaikkia ja alkoi astumaan kaupungista pois. Kun tulli oli hänen selkänsä takana, tunsi hän itsensä erittäin onnelliseksi ja rauhalliseksi tuolla leveällä maantiellä, sillä olipa hän kulkemassa kotoansa kohden.
Nyt oli luonto toisenlaisessa puvussa kuin syksyllä hänen tullessaan. Minne vaan katsoi, oli kaikki viheriätä ja viehättävän suloista. Iloissaan astui Taavetti ja väliin istahti tieviereen huokaamaan, taitteli keltakukkia huvikseen ja kuunteli lintujen laulua. Nyt huomasi hän vasta siinä istuessaan, ettei muistanut käydä kauppiasta kiittelemässä siitä, kun hänen niin oivalliseen oppipaikkaan oli toimittanut.—"No—kissa kiitoksella elää", tuumi Taavetti itsekseen, "jos ma joskus käyn kaupungissa, niin voinhan tuosta sittenkin puhua, jos hän silloin vielä elää."
Näin hän kuljeksi melkein talossa käymättä, halki monen pitäjän, kaunisten ilmojen vallitessa ja niin saapui hän Sampiahoon.
XI. Uudet tuumat.
Laukku selässä astui Taavetti Sampiahon isoon tupaan.