"Lähteeköhän täältä kukaan kaupunkiin piakkoin?"
"Saattaisihan tuota mennä minä!"
"No, jos sinulla on muutakin asiaa, kuin sormuksen osto, niin mene vaan kaupunkiin!"
"Voinhan viedä sinne voita."
"Niinpä ole niin hyvä ja mene!"
Silloin suostuttiin, että Olli huomen-aamulla lähtee kaupunkiin.
Taavetti tarjosi hänelle kaikki rahansa, kolmekymmentä kaksi ruplaa.
Hän oli oppi-aikanaan ylityöstä saanut vähän säästöön.
"Ei sinun tarvitse minulle rahaa antaa, kyllä minä kihlakalut omalla rahallanikin tuon!" tuumi Olli eikä huolinut rahoista.
Ollin ollessa kaupunkiretkellä ei Taavetti mitenkään tahtonut saada aikaansa kulumaan; hän koetti tehdä jotakin työtä, vaan sekään ei maistanut. Hän päätti siis parhaaksi kävellä pitkin metsiä ja ihanoita seutuja. Siellä hän monta kertaa jollakin kivellä istuskellen mietiskeli. Mikä häntä nyt mahtoi vaivata, kun ei työkään enään sujunut käsissä!
Kahden päivän perästä tuli Olli kaupungista. Hän toi sievän kulta sormuksen ja komean silkin.
"Ohoh!" tuumi Taavetti silkin nähtyään, "no kyllä Leena sen sietääkin."