"Vastaa, tai läiskähtää! Pidä itse huoli, jos samalla putoot ikitietä!"
"Anna anteeksi, Taavetti kulta!" sanoi Heikki.
"Anteeksi sinulle, ruoja! Kuka sinulle luvan on antanut haukkua tietä kulkevia ihmisiä? Häpeä! Älä luota siihen että pellossa on aita— näetkös uskalletaan sitä yli aidankin tulla, vielä tukastakin pöllyttää!"
Töyryn rengit kyntivät ja nauroivat toisilla saroilla.
"Näet nyt, omat isäsi rengitkin sinulle nauravat. Ja missä oikeastaan olen sinulta kerjännyt, tahi keltään muulta ihmiseltä tässä maailmassa?"
Pynnöläinen ja Ollikin olivat jo tulleet lähelle. Taavetti heitti irti tukasta.
"Mitäs siinä on", sanoi Pynnöläinen, "hänen pitää saada ajaa siinä Mustalaiskuormassa, joksi hän meitä nimitti. Ota kiinni, Taavetti, jaloista, minä pidän päästä; kannata sinä Olli keskisen paikasta!"
Nyt he veivät Heikkiä kuin veivätkin, yli aidan, nostivat kääsyihin ja sitten ajamaan niin paljon kuin kavioista pääsi.
"Kyllä minä opetan sinulle, poika, siveyttä!" sanoi Pynnöläinen ajaessaan, "kyllä minä sun selkäsi suolaan". Heikki koetti piehtaroida, vaan mikäs siinä auttoi. Pian oltiin Pynnölän pihalla ja Heikki kannettiin kamariin.
"Mitäs tuota tänne tuodaan?" kysyi Leena, "ja vielä väen väkisten ja ilman lakkia, läpi märkänä?"