Tervehdys on äänekäs; sitten alkaa kysely.
Mutta mikä viholainen on mennyt miehiin! Hyväkö tulos, rikas vuosi miehet tekee niin ylimielisiksi? Sekö voima, minkä he ovat koonneet porojen kanssa temmeltäessään, nyt purkautuu pilana yhden miehen niskoille? Eikö heidän pitäisi hallita itseään, eikö heidän pitäisi muistaa, kuka heillä on edessään, kuka nyt pitkistä ajoista, laskee alas kylille, umpisuinen, ihmisiä karkkova mies,. Hullu-Tuomas.
— Eipä ole vielä karhut tehneet paistia Korpi-Tuomaasta! kuului muuan tervehdys.
— Jokos alkoivat hätyyttää, kun vaarat jätit? Parasta olisi pyssy hankkia, ennenkuin ne ottavat pyssyn koparoihinsa.
— Eikös ne taloa tutkiskele, nosta nurkkaa ja kurkista sisälle, — — —
— Mitäpä ne Tuomaan taloa kaataisi; pikemmin ne pönkitsee sitä. Karhu kullakin sivulla.
— Soo, soo, pojat, antakaa rauhaa rehtimiehelle. Kahvia, vaari, se ei ole eläinkunnan antimesta tehty,
— Näkyikö ahman jälkiä?
— No — no pysytään aisoissa.
Mutta poikaväki ja nuoret miehetkään eivät voi pysyä alallaan. Ne kiusaavat tulokasta kertomalla hänelle koko riistan tapon kuluneena syksynä, kaikki karhujen kaadot, porojen suuren annon. Sillä he tietävät, että se on Tuomaalle tuskallista kuulemista. Lopulta Tuomas vimmastuu. Nähdään, kuinka viha vähitellen alkaa kiehua umpimielisessä, hän nousee ja alkaa huitoa käsiään.