"Ole mitä tahansa", sanoi Hammarén. "Minä luulenkin, että sinä jo kävit
Punapäälle kavaltamassa meidät kaikki."
Hammarén lähti menemään polkua pitkin, mutta Nurri juoksi hänen jäljessään ja heitti hänet lumihankeen.
"Takaisin joka mies", huusi hän, "tai saatte nyrkistä, niin että roikaa."
"Hän on kavaltanut meidät!" huusivat nyt kaikki ja hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Kapealla polulla syntyi ankara tappelunrähäkkä. Nurri seisoi keskellä tietä tiukasti yhteenpuristetuin huulin ja palautti raskain nyrkiniskuin jokaisen hyökkääjän. Hänen silmänsä paloivat oudosti. Hän tiesi, että nyt oli hänen mahtikautensa päättynyt. Se oli perustunut voimaan ja häikäilemättömyyteen, ja niin pian kuin hän oli ensi kerran osoittanut jalomielisyyttä, oli kapina puhjennut.
Punapää makasi yhä liikkumatta hangella, ja hänen kuuluviinsa saapuivat heikkona kajahduksena huudot siitä taistelusta, jossa Nurri puolusti äskeisen vihamiehensä oikeutta surra äitinsä kuolemaa ja vuodattaa rauhassa kyyneleitä.
NUOLISADE
Runosikermä kirjoittanut Antero Kajanto
SYNNINTEKIJÄ.
Sen muistan, kuinka kukkaan kultaiseen
ma kerran tartuin käsin, nostin maasta,
— mun suonta myöten hiipi himon saasta, —
sen peitin suudelmahan tuliseen.
Niin viime pisaraan join verta sen.
Tuo kärsi kukka ylpeästä työstä;
kuin nyyhkytys soi: — viimeinenkin ryöstä.
Tein syylliseksi oman sydämen.