Ja ystäviä, jotka ei ystäviä lie, ain sama kateen virta, ja hullu viha vie; vain kuvan ihmisestä luo kukin ihminen, ken iskuja ei kestä, lyö myrsky maahan sen.
— — — —
Näin jättäin muusat ylväät ja hurskaan runonäyn, vait publikaanin tavoin ma kynnyspuulle käyn; kuin hämähäkki musta taas saaliinhimossaan pien' pientä ajatusta on käyvä uhmaamaan.
AJOMIES
Lauri Viljanen.
Myöhäissyksyn pilvet ajelehtii kattoin yli. Puiden latvat melkein lakaisevat niiden repaleita. Mustat kivimuurit kuvastuvat torin äärill' ilmaan hämärtyvään niinkuin jonkun jättifreskon hahmot.
Tori valmistelee paraatia.
Rivit säännölliset marssii, marssii. Nuoret vänrikit ja luutnantit kiiruhtavat saappaat kiiltävinä sekä housut ihomyötäisinä liukkaan iljanteista kivitystä. Vihdoin linjasuoraan vedettyinä ympäröivät miehet aukiota.
Torin liepehillä katsoo kansa.
Teatteri harvinainen, niinkuin näytelmäkin, joskin näyttelijät ovat jokapäivän tuttavia! Poliisilla työ on kova työntää kansaa reunakadun keltaisehen lumisohjuun. Elävästi tuo pyhän Pietarin hän mieleheni.