Miksikä itkin? —
En minä tiennyt. —
Itkuni äänt' ei
Kuullunna ken —
Ja hiljaisna uinui notkossa korven
Äänetön lampeni tuo. —
NE TAHTOVAT.
Ne tahtovat kaataa mun koivuni
Kotipeltoni veräjän suusta,
Alas maahan mahlat sen juoksuttaa
Ja tuohet kiskoa puusta.
Ne tahtovat häijysti hävittää
Mun ritvani rakkahimman,
Min juurella käkeä kuunnellut oon
Keväthetkeni herttaisimman…
Vaan salli en kaataa mun kaunoistain,
Kotikoivua kultaisinta,
Sen ympäri käyn kuni vartia vain —
Ja vahva on vartian rinta!
Minä soisinko raiskata rakkähimpain
Ja sen silpoa valkoista vyötä?
Ei! — taistella tahdon ma omastain
Ja tehdä tarmolla työtä!
Ja jos minun koivuni kaadettais
Väkivalloin ja raakuudella:
Niin varmaan sen kaatumus maksettais
Minun rintani hurmehella…
Ne tahtovat anastaa aittani mun
Ja mun saunani raunioks raastaa,
Ne uhmaavat viedä mun poikani pois
Ja heponi ainoan haasta:
Ja heittää pirttini kylmilleen …
Ja jättää auki sen uksen …
Ja ryöstää seinältä kanteleen …
Ja hyllyltä katkismuksen, —
Ne tahtovat muuttaa ja musertaa,
Mitä kalleinta kasvatti synnyinmaa.
Ne ilkkuen käskevät valjastamaan
Mun varsani varkahan matkaan,
Ja ne vaatii mun kieleni vaikenemaan
Oi! mitä kaikkea vaatinevatkaan:
Sillä niillä on valta ja ruhtinuus
Ja maallisen mahdin voimakkuus…
Mut Herra on suuri ja väkevä,
Ja kerran on päivä se saava:
Kun sortajan silmä on näkevä,
Miten koski sen kirvehen haava,
Ja kuinka sen leikkasi sydämmeen,
Ken väkisin viety ois orjuuteen! —