Hei lystiä laskuu,
Meidän lasten mäen laskuu!
Eipä meill' oo huoltakaan!
Lumi tähtinä loistaa;
Toinen viskelee toistaan,
Ei saa seista laiskakaan.
Katso pohjainen tuulee,
Äiti kylmivän luulee,
Huutaa: »lapset tulkaa pois!»
Hei lystiä laskuu,
Meidän lasten mäen laskuu!
Täällä iltaan olla vois!
TOIVO JA RAKKAUS.
(Suomalaisen runon mukaan).
Toivo, taivon lapsi ihanainen,
Minut vietteli kotoa pois,
Halki maailmojen juoksulainen
Myötähänsä vei minua myös.
Milloin loisteli se aaltoloissa,
Niinkuin auringon valo meressä,
Milloin näin sen kosken kuohuloissa,
Milloin taivahan laella pilvilöissä.
Surkeus asui sydämmessäni,
Kyyneleitä posket itkivät;
Maailmat minulle silmissäni
Kaikki vierahalle näyttivät.
Tyhjä, autio ja jäinen oli maakin,
Äänetön, pelottavainen mer'kin,
Kylmyyttä myös auringosta hohti,
Valo kuun minua murehdutti.
Löysinpä sinut, mun armahani,
Kaikki muuttuivat samassa myös:
Itse me tulimme Kalevoiksi,
Tähtivälkkeheksi katselumme vuos',
Säteet auringon himoja toivat,
Hempeyttä kuun valoiset loivat,
Maat ja metsät hekkumaa sanoivat,
Lempeyttä kukkaset muhoili,
Salot siintävät suloa soivat,
Ilokyyneliä kosket myös valoivat,
Armautta tuuloset tuhoili,
Meren karit riemusta kohoili.
ANTTI PUHAKKA.
Syntyi 24/4 1816 Kontiolahdella, missä isänsä jälkeen peri uutistalon. Puhakka on ollut osallisena useissa toimissa paikkakuntansa hyväksi ja sen edustajana istunut useilla valtiopäivillä; hän kuoli 30/3 1893. Hän on ollut hyvin tuottelias kansanrunoilia. Merkittävimmät runoistaan ovat satiirinen Tuhman Jussin juttureissu ja valituslaulunsa 1850 v:n kiellosta.