Niin mä luulin, niin mä kuulin:
Kaikki kuoli jo käköset,
Laululintuset katosi
Suomen maasta surkeasta,
Pohjolan kolkoilta periltä:
Mitk' on nälkä näännyttännä,
Mitkä kylmä kaatanunna,
Mitkä, muuttaen tapansa,
Havukoina harmajina
Toinen toista raadellunna.
Niin mä luulin, niin mä kuulin
Tulipa tänne pohjatuuli,
Tuuli tuttava läheni,
Se toi laulut tullessansa,
Saattoi siivillään runoset,
Takaa vuorten viserryksen,
Kauniin maastani kukunnan.
Siitä syämeni sykähti,
Rinta riemahti suruinen.
Jopa tunsin, jopa tiesin
Aamun alkaneen paremman,
Palannehen onnen päivän
Suomen synkille saloille,
Pohjan raukoille rajoille.
Taashan kaikuu, taashan raikkuu
Entiset ilokäkemme,
Muinahiset lempilinnut.
Västäräkkisen viserrys
Talvimyrskyn tauvottaapi;
Kuultua kevätkäköstä,
Jänkät jäykimmät sulavat.
RUNEBERGIN KUVAPATSASTA PALJASTAESSA.
(1885.)
Lähteissään Väinö jätti kansalleen
Perinnöks tänne sulo kanteleen;
Mut kauvas poveen korven synkeän
Seinälle pirtin köyhän, pimeän
Hän kätki sen ja lausui: »kaikua et saa,
Ennenkuin syntysanas joku oivaltaa!»
Hiipipä sinne hoviherra jo,
Lepersi: »se on Korkein suosio!»
Keikahti poika hurja, huoleton:
»Mä tiedän — huvi, hekkuma se on!»
Mut ääneti vaan riippuu kannel seinällään;
Ei saa ne siitä soimaan sävelt' yhtäkään.
Taas koitti yks: »se san' on viisaus,
Ihmisen järjen ikikaunistus!»
Ja toinen käski: »soi jo kannel, soi!
Naislempeä mi pyhemp' olla voi?»
Mut ääneti vaan riippuu kannel seinällään;
Ei saa ne siitä soimaan sävelt' yhtäkään.
Näin tuhannet jo turhaan koetteli —
Ijäkskö Väinö, soittos vaikeni?
Nyt vielä nuorukainen lähenee,
Silmästä kirkkaast' into säihkyilee;
Hän lausuu näin: »maan päällä kalliimpaa
Ei olla voi kuin sana synnyinmaa!»
Ja kannel ammoin jäänyt ääneti
Raikkaasen riemuun kohta helähti;
Ja taivaan korkeeks kohoo pirttinen.
Jo siihen koittaa päivä valkoinen;
Ja sulaneet jo onpi korven kolkon jäät,
Ja kesän tuulosessa nuokkuu tähkäpäät.
Jo kansa herää pitkäst' unestaan
Elohon, toivoon, toimeen uudestaan;
Ja pimeess' eriteille eksyneet
Taas veljekseen on toisens' tunteneet.
Ja mailma kummeksii: »mik' ihme verraton!» —
Se Runebergin laulu, Suomen laulu on.