Ja sitten ulos ovesta kuin nuoli.
Lähes kolme kuukautta kului. Olimme jo miltei unhottaneet heidät, kun äkkiarvaamatta yhdistyksen lähetti saapui meille, kirja muassaan.
— Mitä on asiaa?
— Teille on komitealtamme tullut raha-avuke; kuitatkaa saaduksi se: rupla seitsemänkymmentäviisi kopekkaa…
— Noh niin, kiitos siitäkin. Antakaa tänne rahat. Saahan sillä puoli syltä puita, tahi pääsevät lapset ainakin saunaan.
— Ei, ensin on teidän kuitattava, rahat saatte jäljestä päin. Teidän on tultava sinne niitä nostamaan. Meillä on järjestys, kaikki käy määrättyjen sääntöjen mukaan.
Oli minulla puuhaa enemmänkin tuon ruplan tähden, sen saatte uskoa.
Sen koommin en ole kuullut enää mitään noista avuliaista naisista.
— Milloinka saan tulla teidän luoksenne? kysyin majurilta.
— Milloin vain haluatte.