— Kuinka niin?
— No mitenkäs! Te, ihan yksinänne, itse rutiköyhä, ja kumminkin — kuinka monelle köyhälle olette valmistanut tilaisuuden nauttia kodinsuojaa ja kasvatusta!
— Mitäs ihmeellistä siinä on?
— Jopa siinä rikaskin tuumisi sinne tänne, ennenkuin uskaltaisi ryhtyä…
— Niin, sehän se juuri onkin, että ei pidä ensinkään tuumia. Jos ensin tuumittaisiin, niin jäisi moni hyväteko tekemättä. Ei, toimi ensin ja sitten vasta tuumi, mitä vielä olisi tehtävä… Tee niinkuin sovistuu — — suoraan niinkuin sydämesi käskee… Siinä se on koko asian ydin.
— Mitä tarkoitatte?
— Sitä, että asiaan on aina käytävä käsiksi ihan yksinkertaisesti, sydämen ääntä noudattaen. Niin tein minä esimerkiksi käydessäni kauppias Jegorovin luona, jolta vaimo oli kuollut vuosi sitä ennen. Oikein oli sääli miesparkaa! Itse hän tosin istui ja haasteli minun kanssani; mutta sittenkin minä huomasin, että vaimonsa oli kuin ilmi-elävänä hänen mielessään… Mitä silloin sattui kielelleni herahtamaan, sitä minä hänelle puhuin. Ja aina siitä pitäen käy hän joka viikko luonani ja liehaa pienokaisteni kanssa. Joka aamu lähettää hän milloin neljänneksen vasikkaa, milloin kymmenisen naulaa naudanlihaa. Eilen suvaitsi hän lahjoittaa meille koko sianpuolikkaan. Ja semmoinen kaunis sika kuin se oli! Jos sen olisi käärinyt levättiin ja pannut vaunuihin istumaan, ei sen suinkaan olisi tarvinnut hävetä puolestaan. Niinkuin hyväkin porvarinrouva! Kuten sanoin, ennen kaikkea — yksinkertaisesti. Jos kysytte järjeltänne neuvoa, kun ryhdytte johonkin asiaan ja lähestytte sitä niinkuin kulkisitte saartokaivannon halki, silloin ette saa mitään hyvää aikaan. Ei, vaan siunatkaa itsenne ja sitten — suoraan eteenpäin, sydämestä sydämeen. Ja ennen kaikkea, älkää peljätkö vaikeuksia. Jumala kyllä auttaa vaikeuksista. Jos ihmiset aina tuumisivat, niin ei mitään tosihyvää tässä maailmassa olisikaan. Ei, jos vain omatuntonne sanoo minkä hyväksi, niin käykää rynnäten päälle. Vaikea ainoastaan näyttää vaikealta.
XIV.
Muutamain päiväin perästä läksin Bobkovin luo.
Minä en tahtonut ennakolta ilmoittaa tulostani, ja sen tähden kävi niin, että kun vihdoin saavuin majurin "luostariin", en tavannut häntä kotosalla. Niin varhainen kuin vielä olikin, oli hän jo lähtenyt veronkanto-matkalleen lasten hyväksi. Oven avasi minulle pirteä poikaressu, niin kirkassilmäinen ja punaposkinen, että vaivoin saatoin pidättäytyä nipistämästä häntä poskesta.