joka ilmoitat maisen kevään kuun, joka annat mun riemusta juopua, onnesta ikikirkkaan, kiitävän hetkisen!
SYDÄNKESÄLLÄ
Annan tuntien ma luistaa, päivien ja öiden tulla, mitään toivomust' ei mulla, mitään en ma tahdo muistaa kukkivien puiden alla. Päivä hehkuu taivahalla, poutapilvet kulkeissansa levittävät purjeitansa.
Seisoo paikallansa aika.
Lyhyt hetki jumaluutta,
ikuisuutta, ihanuutta!
Kohta, kohta särkyy taika!
Enempää ei kesä anna.
Mik' ei tänään kukkaa kanna,
iäks hedelmättä jää se.
Ylemmäs ei päivä pääse.
Hetki suloisin ja suurin, suvi, kanssas sylityksin! Luonto, sinuun tahdon yksin juurtua ma syvin juurin. Muust' en tahdo surra, huolla: kanssas kukkia ja kuolla, lakastua, luoda uutta, tulla liki jumaluutta.
8. VII. 1915.
SYKSYN YLISTYS
Niin ole tervetullut, syys! Sun rauhaas rinta halaa.
Sun tähtes vahtivuoroilleen jo taivahalle palaa.
Jo vaiennut on leivonen, jo huutaa kuovi suolla.
Jott' uusi kesä kerran sais, niin täytyy vanhan kuolla.
Soi iltaan kuulaan korkeaan, soi syksyn kiitos syvä!
On viety vilja korjuuseen, on viety kallis jyvä.
On kevät kasvun antanut ja kesä tähkän antoi,
syys odotettu, peljätty, syys meille sadon kantoi.
Maan lapset, lapset lakeuden, nyt syksyn kiitos soimaan!
Syys työmme kruunas, nostaen sen kunniaan ja voimaan.
Sa kyntäjä, sa kylväjä, on vakosi vain multaa.
Syys vakosi, syys vaivasi, syys työsi kaiken kultaa.