KAUNEUDELLE
Kerran lienen sun lasna ma nähnyt tai uness' ehkä.
Ei, en milloinkaan, en sua nähnyt ma lie,
en sua maisin silmin ma nähnyt, en unessain ees,
äänetön, ylhäinen vieras tähdellä Maan.
Oot elämän sovitus sinä ollut ainoa mulle,
vain sinuhun, sinuhun, Kauneus, uskonut oon.
Valtijatar, sinä kylmä ja ylpeä, viilehin otsin,
sormin hienoisin, katsehin yön-vakavin —
viittasi hulmeen ma nähnyt oon, mut en sua koskaan,
maisin silmin en, Kauneus, valtijatar.
9
RUNOLLE
Siunattu tuskan hetki, mi sun elonkipinäs sytti,
siunatut kaipuun yöt, joiden sa ruokkima oot!
Riemussa synnytin sun ja sun kanssasi riemussa syntyy
sieluni uudelleen, keskellä kirkkautes.
Tuntenut rinnassain olen hetkesi voiman ja onnen,
tuskien unhoitus, sieluni lääke sa oot,
harppuja hiljaisuuteen tuot ja mun yöhöni loiston,
kauaksi ihmiset jää, maan tomut haihtuvat pois.
Kuin valon virrassa uin ma ja kanssasi henkeni nousee,
alleni maailma jää, valhe ja maailma jää.
Yö mua suuteli suulle ja tähdet mun sieluuni katsoi —
silloin ma synnytin sun, tähdille synnytin sun.
SYDÄN
— Nuku taistosta kuumeisesta, ole hiljaa, sydämein! Minä maailman viisaudesta majan hiljaisen sulle tein.
— En lepoon jouda ma vielä,
en majaas jäädä ma saa.
Mua taistot maailman tiellä
ja vaarat viekoittaa.
— Ole hiljaa vielä sa hetki,
ole rauhassa, rauhaton!
Suruntäysi on elämän retki,
tie ohdakkeinen on.