III
Kastui hurmehesta Pohjan hanget, miehien ja poikain hurmehesta, koska käytiin Suomen suuri sota, tehtiin vapauden veritouko, Suomen vapauden suuri kylvö.
Kauan oli viipynytkin kevät, vuosisadan pitkän talven ajan, orjuuden ja alennuksen ajan — viipynyt, mut vuotettuna aina, ikävöitynä ja vuotettuna. Pohjan mies ja karjalainen nousi ennen muita, sillä Pohjanmaalla sekä Karjalassa kiivaampana paloi miesten sydämissä veri. Savonmaa ja Satakunta nousi yhtä alttihina, nousi Häme, kilpaellen vaaran kunniasta. Puukoin pattereita otettihin, paljain käsin ryssän kanuunoita. Ylivoimin etelästä tullen vihollisen voimat hyökkäsivät, mutta Suomen miesten rivit kesti, seisoi vankkumatta paikoillansa, yksi kymmentä ja sataa vastaan. Kalleimpansa antoi joka koti, joka mies ja nainen parhaimpansa, uhras Suomen omaan pyhään sotaan, vapauden sotaan ryssää vastaan.
Askel askelelta ostettihin uudellensa Suomen kallis manner Suomen sankarien veren hintaan. Vilppulan ja Antrean ja Raudun nimet Suomen kunniasta kertoi, Suomen oman sodan urhotöistä, kertoi kirkkaammin kuin Narva, Lützen, Porrassalmi taikka Siikajoki. Painui rivit etelätä kohti, kevättä ja vapautta kohti. Suli verkallensa Suomen hanget lähestyvän suven lämmön tieltä, suli verkkaan vihollisen voima rynnistäissä Suomen sotajoukon.
Laskettu ei siellä mainetöitä, missä Suomen raskas kämmen iski vuosisataisvihollista vastaan. Muita raskaampana, tiedettihin, usein iski körttiläisen koura »nimeen Jumalan ja kotikonnun». Heränneiden lipun alla soti myöskin Anssi, Anssin isä, vaari, kolmen sukupolven edustajat, kolmen polven rakkauden ja vihan. Hiukan joskin vanhuudesta vapis vaarin käsi, Anssin nuoruudesta, sitä varmemminpa tähtäs isä, kun hän pyssyn liipasinta painoi. Missä rynnistykseen komennettiin, ketjuun vihollista vastaan, siellä kantoi Anssin nuoret jalat eellä isän sekä vaarin. Mutta missä tuli puolustaa, ei rynnistellä, niinkuin muuri seistä, siellä seisoi vaari vankkumatta. Paon taito oli jokaiselle yhtä outo.
Kasvoi vielä Suomen voima, kasvoi niinkuin kymi kasvaa kevätsäässä: saapui Saksanmaalta jääkäreitä, sodan koulun kokenutta miestä, jotka ensimmäisnä uskaltaneet oli nostaa Suomen viirin siellä, missä vapaat kansat voimiansa tappotanterilla mittailivat. Kansan lämpimimmän uhrimielen, palavimman vapaudenuskon kantaneet he oli maailmalle Suomen nimeen, Suomen pyhään nimeen. Kuurinmaalla olivat jo ryssät tuta saaneet heidän iskujansa, Suomen sorron kostajien iskut. Juhlamielin heidät vastaanotti isänmaa ja nuori sotajoukko johtajinaan, neuvonantajinaan vapauden vuosisataistyöhön.
Saipa myöskin körttiläisten parvi heistä johtajansa, joiden kanssa taisteluun ja kuolemahan meno oli niinkuin hartauden pito. Heidän johdollansa juhlaa oli rynnistellä, päälle käydä, käydä vaikka piruakin sarviin kiinni, kiukkuisata sielunvihollista. Oli vormut heillä Wilhelmiltä, sotakojeet Saksan sepän työtä, mutta sydän oli suomalainen, kotoinen myös oli kouran laatu. Körttisotilaankin käsi nousi, vaikka muutoin kankea se oli kunniahan, lakin reunaan, koska jääkärupseerin hän ohi astui, 'Jumalalta säätyn esivallan'.
Usein illoin leirivalkealla, koska tehty oli päivän toimet, vihollinen vankina tai lyöty, kokoontuivat yhteen körttiläiset veisamahan virsiänsä taikka puhumaan myös uskon asioista, Herran vihasta ja rienaajasta, joka kavalasti ansat laskee, pyydystääpi syntisparan, niinkuin erämiesi teeren turvattoman. Syrjäss' istuin kuuli Anssi miesten puheet ikuisuuden asioista. Jotakin jo ymmärsi hän niistä. Kuunteli ja mietti itseksensä: ihmeellinen eikö elon juoksu, joka kaiken syntynehen määrää kuolon kovan tietä kulkemahan! Eipä tiedä, koska lähtö tulee, tänäänkö vai ehkä huomenessa. Eipä tule pasuunalla soittain, tulee niinkuin kelmi varas yöllä. Löytää kuolo rauhan töissä miehen, saati sotilaan, joll' ammattina onkin surman kanssa seurustella.
Hiiltyi nuotio ja hiljallensa painui miehet levolle, mut Anssi valvoi kesken humisevan metsän, jossa lumen alta kevätvetten solina kuin heikko soitto kuului. Kävi yksinäiseks Anssin olo, turvattomaks toisten nukkuessa, hiipi mieleen vaarin opetukset, körttiläisten puheet nuotiolla, heränneiden luottamus ja usko Jumalaan ja isään ylähällä. Nousi yössä pojan ajatukset turvaan yli kaiken ihmiselon.
Niinpä luki vuotten jälkeen Anssi, luki hiljaa herransiunauksen sekä nukkui sitten toisten viereen.