Niin lauhat aamutuulet hengittävät.
Nuor Psyyke nurmikolla unelmoi,
viel' unestansa posket purppuroi
ja silmät kostein kiilloin kimmeltävät.
Niin kummat unten hurmat heräjävät.
Tuolt' takaa kunnaan Panin soitto soi.
Kuin onnenunta tuuli huminoi.
Ja Psyyken jäsenet ne väräjävät,
kun aamukaste niitä kostuttaapi.
Nyt nuori Psyyke jotain aavistaapi:
hän alastomuuttansa säikähtää,
hän tuntee oudon odotuksen pelon, hän tuntee luomisriemun uuden elon, mi salaa sisässänsä läikähtää.
SFINKSI
Yön pimennossa uinuu erämaa kuin äärettömyys vailla rajaa, rantaa. Yön taivas tylyt tähtikuvat kantaa kuin tahtoin tuomiollaan peloittaa.
Tän' yönä erakko ei unta saa. Käy oudot aavehet nyt aron santaa, ne synninkaihon erakolle antaa, ne epäilykset korvaan kuiskuttaa.
Mut katso, yli sielunhädän syvän jo koittaa aamu päivän lähestyvän ja harmaa hiekkanummi kirkastuu.
Jo astuu erakkokin luolastansa: yl' aron sfinksi, tyhjyys katseessansa, kuin itse elämä ois, uneksuu.