Hän ääressä tumman kaivon
on pilvien kulkua katsellut,
hän tähtiä tyyniä taivon
on sykkivin sydämin seurannut.
Häll' on nuoruus ja nöyryys ja hyvyys,
häll' on voimaa voiton ja taistelun,
häll' on luonnon loputon syvyys,
joka ei ole enää mun, ei sun.
Sanaa tutkien lohdutonta me olemme varhain väsyneet, me olemme liian monta ja hyvää kirjaa lukeneet.
BERTRAN DE BORN
Ylös, miekkoset, ja laivaan,
päin rantaa vihollisen!
Pian toisemme portilla taivaan
me tapaamme jokainen.
Mut hetkinen mulle suokaa.
Mitä kerron, te kuunnelkaa.
Sana heimolleni te tuokaa,
kun mun tomuni kätkee maa.
Moni uskoton jo kasti
verin kalpani kirkkahan.
Pyhää Neitsyttä kuoloon asti
ja ristiä puolustan.
Mut tietkää, on mieleni poissa,
ei retkellä ristin tien,
unen kalpean kuutamoissa
sydänrunoni ratsut vien.
Sinä päivä, mi mailles painut,
ole todistaja sen:
ylin mulle jok' uneni ainut,
joka sointu säkehen.
Hänen, toden ankaran Herran,
jok' on säätänyt ristin tien,
olen tuomion saava ma kerran
ja ma kadotettu lien.