Me oomme itkeneet ja iloinneet, me oomme huulin, jotka hurman joivat, min kerran kauneus ja nuoruus loivat, ens epäilyksen kalkin maistaneet.
Oi harmautta illan ikävän, kun loistaa lyhdyt vain, yön mykkä vahti niin suurin, sumentunein katsehin,
ja yli sielujemme elämän ja kuolon leppymätön lepää mahti kuin syyskuun ilta yli kaupungin!
JÄÄKUKKIA
Jääkukkaset ikkunalla, te vuoteni viimeiset kukat, joihin ei koskenut halla, te olette jäänehet.
Te tulitte tummin illoin
yön-valvojan ikkunaan.
Ken teitä on lempinyt milloin
ei kylmene konsanaan.
Oh! kevättä, kesää monta
on kulkenut kukkasin,
jääkukkaa tuoksutonta
enin lemmin ma kuitenkin.
Ilo, nuoruus sen loistossa nukkuu, kuin koskaan ei herätä vois ne päivään, mi hämyyn hukkuu, ja kesään, mi katoo pois.
HUHTIKUUSSA
Hivuttavat sateet huhtikuun rytmien ja runoin tahtiin soivat. Tietä kesään, maahan luvattuun, taivaan kateet vallat vartioivat. Niinkuin lapsi äidin rintaan halaa, kaikki nuoruus kesään ikävöi, missä polttavana päivä palaa, missä kaikki kukkii, hedelmöi.