Kell' on voimaa vuottaa suvehen, hällä hedelmän on onni parhain. Ah, mut kevätsateet lyövät sen, joka päänsä nosti liian varhain. Koskaan puhkea ei täyteen kukkaan nuoruus huhtikuussa heräävän. Niinkuin kallis viini vuotaa hukkaan ihanaisin onni elämän.
RANUNCULUS
Ranunculus, kultakukka, hän keväällä nosti nuoren pään. Ranunculus, kultakukka, oli hurmaantunut elämään.
Oli päässään kultakruunu,
yli katsoi hän nurmikon keväisen:
oli prinssiksi hän luotu
ja kuninkaaksi kukkien.
Ranunculus, kultakukka,
hän kuninkuudestaan unelmoi,
ja kuluivat kevät ja kesä
ja syksyn vihurit soi.
Kuin unesta heräten katsoi
hän syksyn outoon pimeyteen.
Ranunculus, kultakukka,
hän huomasi kruununsa kalvenneen.
Ranunculus, kultakukka, hänen kruununsa kultaus kului pois. Ranunculus, kultakukka, kuka keväällä uskonut sen ois?
VANHA SYYSLAULU
Ei kruunut syksyyn säilyneet ole kukkaimme halvimpainkaan. Kaikk' kalliit ruusut ja orkideet ne eivät kukkineet lainkaan. Mun leikkisiskoni, tähtiöin jo taivas yllämme palaa, mut vielä ma kesään ikävöin ja sun sydämes suveen halaa.
Osan nuoruudestamme hautahan joka syksyhän sentään viemme. Kesän loistoa päivän paahtavan niin vähän me saaneet liemme. Mun leikkisiskoni, vieläkin sinä voitko kesää kiittää? Niin paljon on sortunut suruihin, niin niukasti riemua riittää.