— Eikö liene se saarna sisua Rietulalta ottanutkin.

Iisakin katse oli taas salaa hiipinyt seuraamaan Eedlan askareita. Nuori tyttö tuntee, vaikka ei näekään, kun häneen kohdistuu kiinteä, hyväilevä katse, mutta Eedla oli niin paksunahkainen, ettei tuntenut Iisakin katseiden hyväilyä. Maistoi suolan piimävellistä, keikautti padan hellasta pölkylle ja pyyhki hierimon sormellaan ja meni sitten keikutellen ulos.

Iisakki tunsi yhä enemmän lämpenevänsä.

Emäntä siitä on tehtävä Mikkolaan, ei siinä auta. Sillä on lonkatkin niin leveät kuin emännällä tulee ollakin. Kun ei vaan olisi niin ynseä miesväkeä kohtaan, että pääsisi sen kansa alkuun…

— Kuuletko sinä!

Miirun Jooseppi nyhjäisi Iisakkia kylkeen.

— Että mitä?

— Kun minä tässä sohitan etkä kuule… että ota vielä puheenvuoro ja jyrise niille niinkuin tuomiopasunasta.

— Ei niin, innostui Iisakki. Niitä pitää koettaa makealla ja karvaalla ja nyt on makean vuoro.

Ja Iisakki rykäisi ja nousi puhumaan.