— Käykää kiinni siihen ja heittäkää portista menemään, kehoitti Isotalo renkejään.
Rengit lähenivät epäröiden. Saisi siitä ukolta pari ryyppyä, jos vähän retuuttaisi Tuomasta.
Tuomas odotti kädet nyrkkiin puristettuina, kasvoillaan uhman tuli. Miehet jäivät neuvottomina katselemaan toisiaan. Se voisi antaa rautakourillaan, niin että huomennakin vielä tuntuisi.
— Raukat, kun ette uskalla! kähisi Isotalo.
Tuomas pyörähti ympäri ja sanoi mennessään.
— Korjaa rahasi pihamaalta, jos tahdot. Minun puolestani vero on maksettu.
XIII.
Tuomas kantoi hakametsästä juhannuskoivuja, pystytteli niitä kuistiin, portaiden eteen ja tupaan. Siinä puuhatessaan uutta kotia juhlakuntoon näytti tyytyväiseltä. Hymykin pilkahti joskus silmäkulmassa.
Annakin laulahteli iloisesti. Tuomaan mielestä oli kuin muuttunut viime päivinä. Tuli usein kysymään asioista, joita ei arvannut voivansa yksin päättää, ja puhelikin väliin milloin mistäkin.
Päivä paistoi kirkkaasti. Nuotiojärvi kuvasteli saariaan ja rantojaan tyvenessä pinnassaan. Käet kukahtelivat järven takana.