Isäntä vetäysi sänkyyn lepäämään ja Pörjönen läksi sisähuoneisiin.
Kyytipoika käänsi pihasta hevosen maantielle ja läksi hoilaten ajamaan.
Tuvan avonaisesta ovesta hulmahteli sisään voimakas auenneiden
lehtisilmujen tuoksu.
IV
Kantele pyöränteli kiukkuisesti Hameahon pihamaalla käsilaukkuineen.
— Eikö sitten tästäkään talosta saa hevoskyytiä? Onko kaikki Kuivalan kylän pahat henget liittoutuneet minua vastaan?
— Meidän hevosilla on jo ajettu liiaksi tänään, ja herra voi päästä mukavammin Kana-ahon majataloon, kun ottaa venekyydin tästä tuon järven poikki, selitti isäntä rauhallisesti.
— Ottaa, mistä sen ottaa? Vai pitäisikö minun lähteä vielä soutajaa hakemaan pitkin kyläkuntaa? kivahteli Kantele.
— Nuo suutari Jortikaisen pojat saavat mennä viemään vierasta järven yli, neuvoi emäntä. — Siitä räätäli Kinnusen rannasta ei ole kuin puoli kilometriä Kana-ahoon.
Jortikaisen pojat hyppelivät pihamaalla valmiina lähtemään.
— Onko teillä ehjä venhe? kysyi Kantele.
— Vuotaa se vähän, mutta tuo Iska saa heittää vettä pois ja minä soudan.