— Vakuutetaan salaa, ehdotti Pörjönen.
— Ja sitten, kun se tulee sen tietämään, perii minut hukka. Minä olen jo vanha mies sen kanssa käsirysyyn käymään, kuiskutteli isäntä, ja virkkoi hetken perästä:
— Sinne taisi tulla vielä yksi lisää niitä henkiherroja.
— Tulihan sinne Leimauksen mies. Vaan kyllä se jo täällä saa nuolla näppiään.
— Kyllä niitä nyt on herroja Kuivalan kylällä, kun kuuluu Hameahossakin yksi olevan, ja kyllä ne nyt jo vakuuttavat väkipakolla, kun niitä näin paljon yhteen laumaan kiertyy. Vaan eikö siinä tule riitaa, kuka saa vakuuttaa, kun sattuu näin monta herraa yksiin paikkoihin, uteli isäntä.
— Tuleehan sitä joskus kahnausta, kun sattuu tiukka paikka.
— Taitavat välistä tapellakin noin vaan hissuksiin keskenään, naurahteli isäntä.
— Onhan sitä joskus tapeltukin, virkkoi Pörjönen mietteissään.
— Näitä vakuutusherroja taitaa olla paljon, koskapa niitä näin runsaasti siunautuu yhdelle paikkakunnalle? kyseli isäntä.
— Onhan niitä pahuuksia, murahti Pörjönen. Ja minun jälissäni ne ovat aina pyörimässä.