— Hameahosta, virkahti Kantele yksitoikkoisesti.
— Ei suinkaan tämä nyt ole se herra, joka siellä kuului päivällä olleen aikeissa tulla tänne?
— Eikö liene sama, jurahti Kantele. Nuo suutari Jortikaisen pojat saivat minut venheeseensä ja olin vähällä henkeni menettää.
— Missä pyykissä se herra sitten on ollut? kysyi emäntä tarkastellen
Kanteleen vettä valuvia vaatteita.
— Johan minä sanoin, että Jortikaisen pojat peijoonit saivat minut vuotavalla venheellä lähtemään tuon järven yli, kun Hameahosta ei annettu hevoskyytiä. Onko talossa sauna lämmitetty?
— Ei ole. Herra vain menee sinne vieraspuolelle. On siellä ruokaakin jo pöydässä, toimitti emäntä.
Kantele meni vierashuoneisiin. Siellä istuivat Varsala sekä Pörjönen ja Naukkunen ruokapöydässä ankarasti kiistellen, kumpi heidän edustamistaan yhtiöistä tulisi ensin keskinäiseksi. Varsala kiehui kasvoiltaan tulipunaisena. Hänen oli vaikea puolustautua kahta vastaan, varsinkin näitä Djefvulsund'in miehiä, jotka olivat tunnettuja suunsoittajia.
— Kantele ällistyi nähdessään kiistatoverit pöydän ääressä. Hän oli luullut saavansa rauhassa viettää tulevan yönsä, mutta siinä istuivat kilpailijat, jotka nähtävästi heti iskisivät hänen hieman oudolta näyttävään persoonaansa.
— Pahuusko teidät on tänne tuonut? kysyi Kantele harkiten, istuisiko märillä housuillaan vai jäisikö seisomaan.
— Eipä kuin hevoskyyti, totesi Varsala.