— Mistä se hevonen teille on tullut, ja minun on pitänyt kömpiä jalkasin kaikki tämän kirotun kyläkunnan rapakoiset tiet ja vieläpä järvetkin.
Varsala tarkasteli leveästi hymyillen Kanteletta.
— Johan se poika on käynnyt uimassa. Olet luultavasti jollekin äijälle liiaksi tupannut vakuutusta ja hän on päättänyt sinua uittaa päästäkseen pikemmin rauhaan, hämmästeli hän.
— Pidähän suutasi, kivahti Kantele ja kertoi voimasanoilla höystellen suorittamansa seikkailun Jortikaisen poikain venheellä.
— Nyt se nähdään miten tarpeen on työkyvyttömyysvakuutus tavallisen henkivakuutuksen yhteydessä, sanoi Pörjönen. Arvoisalle virkaveljelle voi kylmästä kylvystä koitua vaikeakin sairaus, ja nyt hän ei saa siitä mitään korvausta, kun ei ole meidän yhtiössä vakuutettu. Ja mikä suunnaton tappio, jos hän kauniimman kilpailun aikana sairastuisi!
Kantele heitti kilpailijaansa murhaavan silmäyksen mennessään sisähuoneisiin vaihtamaan kuivia vaatteita. Hänen palatessaan sieltä virkkoi Varsala naureksien.
— Semmoisia kuuria niitä vakuutusmies saa useinkin suorittaa. Pahimmasta, nimittäin selkäsaunasta, olet vielä varmaankin säilynyt, mutta minä olen jo kerran senkin saanut kiitollisuuden osoitukseksi kundeiltani.
— Toivon että olisit saanut vielä useammin semmoiset kiitokset, vieläpä oikein lujasta kädestä, murahti Kantele istuen ruokapöytään.
— Hyvinkös virkaveljeä ovat asiat onnistaneet? kysyi Naukkunen, joka sikaaria poltellen makaili ryntäillään toisella puolen pöytää.
— Minulla ei liene vielä kunnia tuntea virkaveljeä, virkkoi Kantele ynseästi.