— Ajatelkaahan isäntä lastenne tulevaisuutta ja tehkää nyt heti tuo vakuutus.
— Eipä se isävainajakaan ajatellut lastensa tulevaisuutta, marisi isäntä. Se isäukko oli suutarimies, ja paljon oli lapsia. Kun poikaparvesta vanhin suoritti hyvin ensimäisen tappelunujakan kyläkunnan poikien kanssa, potkaisi ukko ulos ovesta ja arveli:
— Kyllä jaksat jo henkeäsi elättää, kun jaksat kerran jo tapellakin. Vuoron perään sitä sitten siirryttiin ukon anturan jälki takapuolissa maailman hartioille. Minulla tuo on talopahanen, vaan tiukalle se ottaa eteenpäinmeno.
— Isäntä vain nyt muuten… kyllähän isännällä varoja on vakuutusta maksaakseen, arveli Varsala.
Emäntä paistoi leipiä ja kysyi;
— Mitä vakuutusta?
Varsala läheni emäntää makeasti hymyillen ja virkkoi:
— Henkivakuutusta tässä on tarjottu isännälle. Kyllähän emäntä sen asian tärkeyden ymmärtää.
— Eipä se henki pysynyt Pekkarisenkaan ukossa, vaikka olivat vakuuttaneet, sanoi emäntä.
— Ei se vakuutus olekaan sitä varten, että henki paremmin pysyisi. Yhtiö vaan korvaa määrätyllä summalla sen vahingon, mikä syntyy menetetystä hengestä.