— Minä näin jo tähän taloon tullessani, että tässä on isäntä semmoinen, jonka askeleista talo kostuu. Ja onhan tämä muutenkin maan kuulu talo, ylisteli Kantele.
Isäntä kyhnytteli yhä korvallistaan.
— Kyllä siitä nyt menee paljon rahaa, mutta eipä ole Tuomaalan ukolla kymmenen tuhannen vakuutusta.
— Ei ole koko Kuivalan kylällä, todisti Kantele.
— Mutta sota tästä voi nousta, kun eukko saa tietää. Lienee parasta, että emme nyt hänelle puhu mitään. Se on semmoinen eukko, että repii silmät päästä, kun niikseen sattuu, arveli isäntä.
— Jospa me miehissä kuitenkin paremmin suoriutuisimme kohtauksesta, arveli Römppänen.
— Kyllä minä sille yksinkin…
Polteltiin ja suunniteltiin uusia vakuutuksia. Isäntä tiesi kertoa, että Mäkäräisessä olivat Djefvulsund yhtiön miehet vakuuttaneet melkein koko talon perheen.
Kanteleen muoto musteni,
— Heidän on nähtävästi mentävä sinne ja peruutettava ne vakuutukset Ihmisiä täytyy pelastaa tuon kirotun yhtiön kynsistä. Täällä on taas varmaankin liikkunut se Pörjönen?