— No ei se ole pahimpiakaan. Onpahan semmoinen laiska mies, totesi
Ville.
— Sitä on sitten sen mukaan lähestyttävä, neuvoi Kantele uutta asiamiestä.
— Jaa, virkkoi Ville kunnioittavasti.
— No hyvinkö se nukuttaa, kysyi Kantele isännältä.
— Häh?
— Että hyvinkö se nukuttaa, uudisti kysyjä.
— Eihän tuo nyt oikein… On se välistä paremminkin…
— Onhan se ihanata, kun on ihmisellä hyvä unenlahja, virkkoi Kantele.
Isäntä käsitti tämän pilan teoksi hänen makailuistaan ja korjaten asentoaan sanoi:
— Omaa aikaanipa tässä makailen. Ei sen luulisi ketään liikuttavan.