Ja Tuhkanen sai kiertää miesten hartioilla riemukulussa ympäri kokoushuonetta.
XIV
Seppälän talonväki oli mennyt aamiaisten jälkeen niitylle, ja kotiin olivat jääneet vain emäntä ja talon tytär Maija. Oli helteisin keskipäivän hetki Emäntä oli nukahtanut tupaan kuivamaan kannetuille heinille ja Maija oli mennyt ompeluksineen puutarhaan, syreenipensaan varjoon, jossa oli vähän viileämpää. Kohta heitti Maija kuitenkin ompeluksensa nurmelle ja otti »Laulun tulipunaisesta kukasta esille. Ompelu väsytti mutta »Laulua» saattoi lukea väsymättä polttavimmalla helteelläkin.
Kauempaa niityltä kuului viikatteen lippausta ja niittokoneen surinaa.
Pihamaalla lenteli visertelevä pääsky.
Hugo Verner Ansgarius Kerä, Näreen tarkastaja, pyöräili hikisenä ja pölyisenä kylän läpi luikertavaa maantietä, ja päästyään Seppälän pihaan nosti hän ratsunsa seinää vasten varjoon ja istahti väsyneenä tuvan portaille.
Tämä nuori mies oli vasta muutamia kuukausia vaeltanut henkivakuutusmiehen okaista polkua ja huomannut olonsa muuten mukavaksi, kun ei vain olisi tarvinnut paksupäisten kansanmiesten ja naisten kanssa olla missään tekemisissä. Ne olivat jo kohta häneltä hänen uudelle uralle antautuessaan myrkyttäneet elämän. Mutta siitä huolimatta oli parempi kantaa tarkastajan titteliä kuin hoikkakoipisen konttoristin, jona hän oli ollut Nakkilan kaupungissa. Virka toi mukanaan hyviäkin puolia hänen elämäänsä. Nakkilassa oli tuuli häntä heilutellut, pitkä ja hoikka kun hän oli. Mutta nyt oli hänen painonsa noussut kuukaudessa neljä kiloa, ja ankarinkaan myrsky ei saanut häntä enää kaatumaan. Kerän ulkomuoto oli huomiota herättävä. Hoikassa ruumiissa oli pää, jossa sangen tuuheat hiukset, jotka olivat herättäneet ansaittua huomiota Nakkilan naismaailmassa, ja teerenpilkkuiset kasvot sekä ohut, luiseva nenä, jota muutamat väittivät hirvittävän pitkäksi, vaan josta omistajallaan oli päinvastainen mielipide. Mutta kasvoille antoivat jonkun verran miellyttäväisyyttä harmaat, eloisat silmät, jotka vilkuivat yhtämittaa, milloin mitäkin.
Kerä istui portailla ja kopisteli pölyttyneitä housujaan ja virkahti itsekseen.
— Tokkohan lienee yhtä elävätä sielua koko talossa.
Kukko pistäytyi nurkan takaa pihamaalle, kurotti kaulaansa ja parkaisi huikean sävelen.
— Jopahan yksi esitteli itsensä, mutisi Kerä ja läksi kävelemään kartanolle.