— Voi herran pieksut, mitä te nyt sanottekaan. Kuka ei enkelistä välittäisi.
— Nyt te pilkkaatte minua, ja minä lähden paikalla pois, virkkoi Maija tekeytyen koppavaksi ja aikoen nousta.
— Älkää menkö, minä pyydän.
— Jos ette enää sano niin.
— Minä sanoinkin sen aivan sydämestäni, vakuutti Kerä.
Maija jäi istumaan ja hänen sydämensä pamppaili niin, että hän pelkäsi vieraan kuulevan sen hätäiset lyönnit.
Maijalta vierähti lankakerä ja Kerä ojensi sen, jolloin heidän kätensä koskettivat toisiaan. Valtava tärähdys kävi Kerän ruumiin läpi, ja hän jäi tuijottamaan onnensa huumeissa Maijan kengän kärkeen. Maija huomasi sen ja veti punastuen kenkänsä piiloon.
— Minä tulenkin täällä päin usein liikkumaan, ilmoitti Kerä ja silloin saanen teilläkin pistäytyä.
— Niinkö? ilostui Maija.
Samassa huomasi Kerä maassa kovakuoriaisen ja pyysi Maijaa sitä katsomaan. Maija kurottautui ja hänen kiharansa koskettivat Kerän poskea.