— Niin juuri, ystävää. Vaan enpä ole mieleistäni tähän saakka löytänyt, mutta nyt…
Lopettaen sopivalle kohdalle lauseensa katsahti hän Maijaan ja sai tältä mitä viehkeimmän vastasilmäyksen.
— Voi herran pojat. Tuo tyttö on minun aivan tuossa paikassa, ajatteli
Kerä.
— Kyllä kai niitä toki on montakin, sanoi Maija koettaen suutaan supistaa makeaan hymyyn.
— Mitä niin? kysyi toinen
— Niitäpä ystäviä.
— Jokohan olisivat kertoneet niistä Nakkilan puotitytöistä, ajatteli
Kerä.
— Ei ole toki yhtään. Ei ole ollutkaan, virkkoi. Mutta teillä lienee ehkä?
— Mistä niitä nyt minulla, nyrpisti Maija pientä nenäänsä. Kukapa tämmöisestä välittäisi.
Ja uuden, entistä viehkeämmän silmäyksen sai Kerä Maijalta.