Kerä ehdotti, että istuttaisi lepäämään, kun sattui tien vieressä olemaan mukava sammalpeitteinen kivi.
Istuttiin. Maija kaiveli kenkänsä kärellä sammalta.
— Minä näin koko yön unta teistä, virkkoi Kerä.
— Ja minä teistä. Olimme soutelemassa ja venhe rupesi uppoamaan, mutta… jaa en minä kerrokaan.
— Kertokaa nyt!
— … te otitte minut syliinne ja kannoitte rannalle, kertoi Maija ja tunsi hieman punastuvansa.
— Ja kun minä näin aivan samanlaista unta sanoi Kerä.
— Niinkö?
— Niin.
Tuli hetkisen äänettömyys. Kerä siirsihe lyhemmäksi Maijaa ja laski hiljaa kätensä Maijan kädelle. Juovuttavana aalto kulki hänen ruumiissaan. Tyttö oli siinä hänen vierellään, valmiina syliin siepattavaksi. Ja Kerä päätti tehdä heti valloituksen.