— Niinhän minä olen.
— Ja minä tässä satuin vähän olemaan huonolla tuulella. Saahan niitä katsella metsiä ja olla talossa niin kuin kotonaan. Maija hoi. Mihinkä se Maija meni? Tule viemään vierasta istumaan. Minun täytyy tästä niitylle, puheli ukko mennessään.
Kevättoivokin vetäysi pihamaalle eikä ollut Kerää näkevinäänkään. Veti savukettaan, niin että pihisi.
— Kuulehan veli, virkkoi Kerä siirtyen lähemmäksi. Minä vähän jutkautin ukkoa. Hän kuului olevan hirmuinen vakuutusmiehille. Minuunkin hän jo iski murhaavia silmäyksiä, vaan kun sanoin olevani tukkiyhtiön mies, tuli ukosta kuin voissa paistettu.
— Mutta minäpä sanonkin, että vedit häntä nenästä, uhkasi Kevättoivo.
– Silloin sinut siinä paikassa perii hiisi. Sinä et nähtävästi muista, että minä olen sinun esimiehesi.
Kevättoivo vaikeni hammasta purren ja mietti, mikä keino häntä parhaiten auttaisi.
XVI
Ystävämme Böljengögel on Kanteleen ja Keikauksen kanssa Ala-Kämpissä viettämiensä illallisten jälkeen saanut olla monessa seikkailussa, joista hän kuitenkin yleensä on selviytynyt hyvin käyttäen apunaan tunnettua kylmäverisyyttään. Yksi tapaus on vain hänen persoonaansa jättänyt näkyviä jälkiä, ja niiden takia hän on saanut makailla Kuivalan sairashuoneella kokonaista kaksi viikkoa.
Hänen virkaveljensä olivat aikoneet häntä varoittaa lähestymästä Mikkolan isäntää vakuutusmiehenä, mutta se oli heiltä jäänyt tekemättä, ja niinpä Böljengögel meni kuin menikin muutamana sunnuntaipäivänä mitään pahaa aavistamatta Mikkolaan, jossa isäntä oli tapansa mukaan sanaa tutkimassa. Böljengögel selitteli vakuutuksen erinomaisia etuja ja sai ensimäisen, hillityn varoituksen isännältä, mutta tästä huolimatta jatkoi hän kuvailuaan niistä onnettomista, jotka olivat jättäytyneet pois vakuutettujen joukosta. Isännällä sattui olemaan tällä kertaa lukukirjana teräskantinen raamattu, ja kiivastuneena ylenmääräisestä kiusaamisesta tempasi hän kirjan käteensä ja iski sillä Böljengögeliä päähän.