— Kyllä ne herrat semmoista uskaltavat, väitti ukko. Kun saavat kokoon mieleisensä summan, niin silloin kintaat pöytään.
Ja isäntä näytti havainnollisesti kädellään, miten se tapahtuu.
— No jo on ihme, kun mies ei usko, vaikka kuinka selittäisi, vaikeroi
Böljengögel harmistuen.
— En usko enkä vakuuta, vaikk'olis rahaa kuin roskaa, päätti ukko ja sylkäsi asialle pisteeksi vahvan tupakkisyljen, joka sattui vieraan saappaan kärjelle.
Emäntäkin oli istunut penkille kuuntelemaan keskustelua ja tiesi kertoa, että Tiehaaran talossa olivat palvelijat vakuuttaneet itsensä ja nyt kuuluvat jättävän koko puuhan sikseen.
— Niin kävi, että rahat jäi sinne. Eivät kuulu saavan takaisin itkemälläkään. Semmoisia ne on ne vakuutukset, päätteli emäntä ja kysyi hetken perästä.
— Mikä se tämä herra on sukujaan.
Asianomainen mainitsi niinensä.
— Vai kökel, no sekö Pöljänkökel, joka kuuluu täällä Kuivalan puolella liikkuneen?
— En minä mikään pöljä ole enkä kökel, teki vastalauseen emännälle harmistunut vieras. Te moukat, ette osaa lausua edes ihmisten nimeä. Tämä Moukkalan kyläkunta onkin niitä maan mainittavia, jossa ihmiset on kuin alkuasukkaita.