Ei lain avulla, ehei sitä muutettaisi. Ja ihmisyyden apua ei kannattanut odottaa siellä, missä se ei tähänkään asti ollut tuottanut mitään näkyvää.
* * * * *
Savuniemen pirtin sängyssä makaili Hentu isäntä niinkuin ennenkin. Oli koettanut karistaa pois mielestään semmoiset kuin maa-asiat. Olipa tuota vielä maata siksi, että toimeen tuli. Viljaa oli aitoissa, monessakin, ja Leena lihotteli sikoja, että sai silavaa suoliinsa. Uni ei menettänyt myöskään viehätystään, kävi herja vain joka päivä makeammaksi.
Leena oli muuttanut palvelijoita. Se muuttikin niitä aina. Torasi heille ja suututti ja sai sitten pestailla keskellä vuotta uusia.
Nyt olikin uudet piiat hyvinvoipia, iloisia ja muutenkin mukavia. Siinä pirtin sängyssä loikoessa olikin mukava heitä tiirailla, kun lattiata laastessaan ja astioita huuhtoessaan kuuristelivat ja näyttelivät paljaita kinttujaan.
Muuten oli Leenalla ne entiset tapansa. Pörisi aina kuin sontiainen siinä korvan juuressa ja vei väliin unirauhankin Hentulta.
Mitäpä siitä. Kun veti hattureuhkanan korvilleen ja sitten kallistui sänkyyn, ei tietänyt mitään Leenan törinästä.
* * * * *
Ei surrut enää kovin suuresti Arvolainenkaan maallisen tavaran katoamista. Eipä kannattanut päätään vaivata tämän nykyisen maailman tautta. Eläkööt ja rehkikööt miten haluttaa. Jos olisi vastaan kangertanut, ei se olisi auttanut kuitenkaan. Pojillakin oli jo niin jäykkä niska, ettei sitä saanut taipumaan. Tekivät kaikessa omin päinsä ja määräilivät talossa kuin isännät ainakin.
Ja jos olisi ryhtynyt entiseen tapaansa isännöimään, olisi akkakin alkanut suulastaa vastaan, kun oli aina niiden poikien puolesta. Olihan niin hyvä katsoakin heidän meininkiään ja olla syrjässä kaikesta. Söi ja joi ja kellotti kamarin sängyssä ja käveli väliin huvikseen, silloin kun ei sanaa harjoittanut.