— Siinäpä se onkin. Tämän palstan takia sotkeuduin niin suuriin velkoihin, etten ikinä siitä pyykistä selviä.
Vikillä oli laajat viljelykset, ja maata hän oli saanut kolmisenkymmentä hehtaaria, ja kun oli palstalla puumetsää, jota talo ei suostunut ottamaan itselleen, nousi maan hinta puineen tuhanteen markkaan hehtaaria kohti.
— Semmoinen velka rätkähti, sanoi Vikin vaimokin. — Ei siitä notkosta ukko nouse. Paha olisi ollut jäädä torppariksi, mutta nyt on vielä pahempi suuren velkakuorman alla…
— Eihän sinulla hätää… myyt metsää tukkiyhtiölle, sanoi Aapo.
— Ei kelpaa yhtiölle niin pienet puut, virkkoi Vikki. — Olen sitä jo kysynytkin yhtiön herroilta. Halkopuiksi ostaisivat, mutta sekään ei käy päinsä. Mistä minä rahat sieppaan korkoihin joka vuosi, sanohan, naapuri?
Aapo ei osannut sanoa mitään. Yhtäältä ja toisaalta kuului valitusta, vaikka itsenäistyttäminen oli vasta alussa. Lakia huudettiin ja hoilattiin hyväksi, mutta pian alkoi näkyä sen monipuolinen hyvyys. Yleensäkin noudatettiin korkeita hintoja palstoituksessa, niin että velkaa tuli jokaiselle korvia myöten. Sen alta olisi sitten pitänyt suuriperheistenkin jaksaa ponnistautua puutteettomaan, itsenäiseen toimintaan. Ja sitten metsäpalstat nousivat vielä huimaavampiin hintoihin. Jos et ottanut, olit ilman, jos otit, niin velkataakka alkoi kalvaa niinkuin Vikkiäkin nyt tuossa. Sanottiin, että hyvähän oli nyt maksaa palstoja, kun maataloustuotteet olivat hyvissä hinnoissa, mutta mistä suuriperheinen torpanmies mitään möi, kun hädin tuskin riitti omiksikaan tarpeiksi.
— Niin ottaa tiukalle väliin, että unen vie, valitti Vikki. — Ja jos ei tässä mitään keinoa keksi, niin maantielle on lähdettävä muutaman vuoden kuluttua. Herrat huutaa, että laita maasi voimaperäiseen kuntoon ja jalosta karjasi. Kyllä minä sen olen tietänyt jo aiemminkin, mutta ennenkuin nuo tenavat saa miehiksi, niin liiat jalostamiset jää varmasti. Ja tuleehan sitä meillä mikä muuallakin, mutta nyt kun pitää pari tuhatta maksaa vuosittain lisämenoja, niin ei riitä. Velka kasvaa, jos häntä velkaa saakaan.
Vikillä oli kahdeksan lasta ja siihen lisäksi vanhukset hoidettavana. Vaimo oli kivulloinen, ja palvelijata täytyi pitää hänen apunaan ja väliin maatyömiestäkin.
Vikki istui Aapon viereen penkille ja virkkoi:
— Niin huonosti ovat asiat. Sanoppa, tahtoisitko olla minun housuissani?