Siellä alkoikin jo ilma seestyä. Sopi hyvin lähteä liikkeelle.
— Sinne taas aikaasi viettämään ja vielä renkien kanssa, aloitteli Leena. — Olet jo siellä monen miehen kanssa aikaa hukannut ja pitää vielä lähteä pöllöttelemään. Mittari tässä sitten mukamas… mittaa vain ruokaa mahaasi ja unta päälle, mokomakin mittari!
Leena nauroi asialle. Kun mokomakin tolho rupeaa kaikkea kuvattelemaan.
Eihän voinut nauramattakaan olla semmoiselle, vaikka vihaksikin pisteli.
Hentu näytti myrtyneeltä ja kiiruhti ulos.
Otti ohjakset tallin naulasta ja käski rengin mukaansa.
— Joko sitä taas mennään mittaamaan Harjamaan Aapolle maata? pistätteli poika. — Pitäisi ottaa vesuri matkaan, että saataisiin rajat aukaista.
— Pitelehän, poika, leukojasi, sanoi Hentu.
Kaikki tässä, kun yksin rengitkin isäntäänsä vastaan…
Päivä olikin jo kulunut iltapuolelle, ja metsässä tuli pian pimeä.
Mittaaminen oli taaskin jätettävä kesken.
— Lähtään pois, ei nyt näe enää, sanoi isäntä rengilleen.