Aapon täytyi jo kysyä, kuuluiko asiasta mitään vai pitäisikö yhä odottaa.
— Jo siitä tuli päätös, sanoi Asko. — Huonosti siinä kävi. Se kieräilijä voitti sittenkin, vaikka en olisi mitenkään edeltäpäin uskonut.
Aapon silmissä pimeni. Tuli painostava hiljaisuus. Vihdoin kysyi Aapo ääni vapisten:
— Minkälainen tuli tuomio?
— Semmoinen, että toisesta paikasta pitäisi meidän määrätä sinulle palsta ja kahta hehtaaria vähemmän kuin alkujaan oli. Ja uudesta palstasta menee sama hinta, jota muuttokustannuksetkaan eivät sanottavasti pienennä.
Aapo ei osannut sanoa mitään. Hänelle olisi pitänyt se olla selvää jo kuulemattakin. Oli kuitenkin toivonut, että oikeus antaisi hänen asua omilla perkkioillaan, jotka eivät taloa missään suhteessa haitanneet.
Kelpasi Hentun nyt rehennellä. Aapo oli melkein kuulevinaan hänen ilkeän naurunsa ja näkevittään pirullisen katseen.
Näki siirtyvän viljelystensä sen konnan kynsiin. Niitä kai se oli toivonutkin.
— Miten ihmeen tavalla voidaan ryöstää näin toiselta omansa, ja vielä lain avulla? sanoi Aapo.
— Näkyy voitavan. Se laki on niin sekava ja monimutkainen, sanoi Asko.
— Sattui se talon niitty siihen.