III.
Seuraavana aamuna ajeli Mäenpään isäntä työväkeä aamukahville. Kovinpa raskaasti ne nyt nukkuivatkin vielä, vaikka kello kävi jo kuudetta.
Paikkakunnan punakaartilla oli yöllä ollut salaiset harjoituksensa, ja uni vaati nyt velkaansa. Miehet nousivat verkkaan ja haukottelivat ärjähdellen. Nuristiin. Olisihan tässä nyt joutanut makaamaan, kun kerran vallankumous oli tulossa. Saattaisi siinä rytäkässä tulla univelkaakin. Miehistä ei vielä kukaan tietänyt syrjäkylän punakaartin viimeöisestä kohtalosta. Sana oli kyllä sieltä näillekin lähetetty lopettaa työt ja majoittua valmiiksi Punamäen torppaan siksi, kun toisin määrätään, mutta lähetti oli välillä pistäytynyt kotiinsa ja saatuaan kuulla, että kaarti oli vankina, ei uskaltanut enää lähteä liikkeelle.
Tartuttiin haluttomasti puhdetöihin, haukoteltiin ja ärjähdeltiin.
— Pitäisi mennä talliin, kuului isäntä käskevän.
Rengit täyttivät käskyn vastahakoisesti.
Hetkistä myöhemmin asetuttaessa aterialle kysyi joku miehistä:
— Missä ovat Tuomas ja Lauri?
— Lienevät kylään pistäytyneet, virkkoi isäntä jurosti.
— Taitavat olla lahtarien asioilla, jurahti joku miehistä. — Taitaisi olla nyt parasta pysyä kotonaan.