— Ja nyt kiväärit esiin ja temppuja tekemään!
Pojat! Tulee pirunmoinen yö. Nyt ei saa pelätä perkeleitäkään!
Lattialuukun alla olivat kiväärit kätkettyinä pistimineen. Ne otettiin esille, niitä ojennettiin, tähtäimiin ja keksittiin edelleen raakoja sukkeluuksia. . — Mitä näillä tämän vertaisilla! Ja ammuksiakaan ei kuin kourallinen. Helvetti!
— Kyllä siellä on toisilla aseita. Nyt asentoon, pojat!
Joukko, joka oli sangen kirjavaa, asettui riveihin. Johtaja näytti hieman neuvottomalta.
— Silloin kun komennetaan rintamaan, asettuu jokainen noin sylen päähän toisistaan, aloitti hän.— Ja kun komennetaan eteenpäin, niin joka miehen on silloin, jumaliste, hyökättävä. No, eteenpäin mars! Suorassa rivissä! Paikoillanne! Pyssy poskelle vie! Laukaiskaa! Näitä komennuksia ei saa joka kerta jäädä odottamaan. Silloin kun lahtarit hyökkäävät, on ammuttava niin p—leesti, ja silloin kun taas lahtarit eivät ammu, on meidän parasta tehdä hyökkäys. Koetetaanpa uudestaan. Asentoon! Eteenpäin mars! Älkää nyt p—le seinästä läpi menkö! Hiljaa! Silloin kun komennetaan perääntymään…
— Mutta sitäpä ei peräännytä, piru vie!
— Kun peräännytään, niin juostaan taaksepäin niin s—n asti!
— Älä nyt piruja puhu. Kuka takaperin juoksee?
— Sinäkö tässä komennat vai minä!