Auttaisi nyt hyvä Jumala pääsemään täältä hiljaa pois. Hän rientäisi viemään sanaa kirkonkylään uhkaavasta vaarasta. Ne ehkä vangitsisivat isän ja äidinkin. Tekisikö hän väärin, jos ilmoittaisi? Ehkäpä eivät isää ja äitiä vangitsisikaan? Ja sopiko sitä katsoa? Ei, kyllä se olisi sentään kauheata.
Mitä, mitä hän kuulikaan? Kuolemantuomioita! Aikoivatko punaiset lähteä kotikylälle murhaamaan? Mäenpään isäntä… ja nyt vasara paukahti, se oli kai päätös… Voi herra Jumala!
Kaisu hoippui tuvan takana niinkuin ankaran iskun saaneena. Vaivoin hän sai tukahtumaan ulospyrkivän huudon huulillaan. Kirkonkylään! Oliko jo myöhäistä?
Tyttö ponnisti kaikki voimansa. Lumi suihki suksen tieltä. Nopeammin! Suojaava takki täytyi heittää tielle. Kuinka pian hän ehtisi? Ehkä tunnissa. Olisiko silloin jo myöhäistä? Ne vangitsevat ehkä isän ja äidin, mutta sitä ei saanut katsoa. Ei, nyt ei voinut ajatella, täytyi vain ponnistaa.
Tyttö riensi eteenpäin kuin tuuliaispää. Liina putosi tielle. Se sai jäädä. Hiukset aukesivat sykeröstä. Joutivat hulmuta vapaina. Eteenpäin!
Kirkonkylä tuli näkyviin, mutta hän alkoikin jo uupua. Polvet horjahdellen hän hiihti suojeluskunnan päämajalle.
Eteisessä kysyi vahtisotilas, mitä on asiaa.
— Tärkeätä… johtajalle, läähätti tyttö.
Mies katseli tyttöä epäillen, mutta lähti viemään häntä esikuntaan.
Tyttö selitti muutamilla sanoilla asian. Terävät katseet kiinnittyivät häneen.