— Ja tokkopa se kynnökselläkään työ sujuisi, ennenkuin olisi tiedossa vapaus.
— Tuskinpa vain.
— Ja eiköhän sitä ole sinunkin helpompi maata, kun tiedät, että isä pian täyttää sinun paikkasi siellä.
— Kyllä, isä.
Keskustelu näytti taukoavan. Tuuli vain humisi alastomissa puissa, ja tähdet värisivät korkeudessa. Jää kumisi. Kuoleman valjakot siellä vain ajoivat.
* * * * *
Sitoessaan Tuomaan miekan vyölleen ja ottaessaan kiväärin käteensä oli Juho päättänyt, ettei niitä tulisi jättämään pois, ennenkuin viimeinenkin ryssäroisto ja maankavaltaja olisi ajettu rajan yli. Hiljainen ja hempeä luonne muuttui karskiksi ja kovaksi kuin rauta.
Syyllisille ei armoa, mutta syyttömät vapaiksi. Ja kun kaikki on selvänä, niin rakkauden kylvöllä rakentamaan sitä, mikä on vihan kylvöllä hävitetty.
Ja siinä hän, vakainen peltomies, suoritti ensimmäistä vahtipalvelustaan, poikansa ruumiin ääressä, koleana kevätyönä, tähtien avaruudessa tuikkiessa.