Olisi oikeastaan pitänyt laittaa uusi pesä johonkin kiven koloon, synkän viidakon keskelle, mutta siinäkin olisi ollut niin kovin paljon puuhaa, ettei kehdannut. Tottapahan päivät jaksoi, kun kerran öillä oli viileää, että saattoi edes ruokapaikoilla käydä.
Jos koettaisi kuitenkin lähteä hieman jaloittelemaan.
Puputti loikkasi heinikkoon ja siitä ojaan, ilman vain huvikseen. Mutta ojassa olikin vettä ja se räiskähti mukavasti niin että naurattamaan rupesi.
Olisihan hänen pitänyt muistaa, että ojassa oli vettä, mutta ei se mitään. Viileämmältä vain tuntui.
Ihan virkisti.
Puputti jännitti takasensa ja otti muutaman pitkän hypyn. Hei, miten hauskaa sittenkin oli kesällä, kun niitty oli vielä niittämättä ja heinä täydessä kukassa.
Kelpasi kupsehtia ja silpoa hienoimpia helpeitä suuhunsa.
Jos lähtisi vaikka järven rannalla käymään, koskapa nyt jaksoi paremmin liikkuakin, kun ojassa sai sen kylvyn. Siellä saisi huuhtoa hieman turkkiaankin, joka oli rypeytynyt mutaisessa vedessä.
Lepikkoahoa on sitten mukava viilettää, tuumaili Puputti ja kierteli valoisampia paikkoja ja yht'äkkiä huomasi joutuneensa vasikkahaan aitavarteen.
No, eipä hulluimpaa, vaikka pistäytyisi vasikkahupeloitten pakeilla, kun kerran näin sattui.