— Vai ei ole, ynähti iso vasikka. — Minun nimeni on Lystikki, tuo tuossa on Tiistikki ja tämä Heluna.
— Ja minun nimeni on Jussi, myrähti mullikka.
Puputtia nauratti yhä enemmän.
— Vai on teillä semmoiset nimet ja tämäkin sitten mukamas ihan kaima —
Puputti sipaisi käpälällään mullikan nenää — voi tätä jussipahaista.
Se suututti, semmoinen, mullikkata ja sieraimiaan tuhauttaen lähti se vesakkoon.
— … tuommoisten kanssa rupea seurustelemaan, möyryi mennessään.
Puputti laukkasi muutaman askelen ja kapsahti sitten istumaan. Kylläpä oli näilläkin vasikkahupeloilla hyvät päivät, kun ruohoa oli polveen asti ja rannalla sai käydä vettä lipaisemassa. Sitten tuotiin vielä kahdesti päivässä eri juomiset, kuin hyvillekin…
— Vai pitäisi sinusta tulla oikein emännän nimikko, sanoi Puputti Lystikille. — Entäs jos sattuu käymään niin, että nahkasi joutuu syksyllä kepille. Isännästä se kai riippuu, pääsetkö talvelle, vain mitä?
Vasikka huiskautti häntäänsä semmoisille puheille. Totta kai emäntä tiesi niin paljon kuin isäntäkin, ja enemmänkin. Piti vähän Puputille vielä selvittää.
— Kohta puoleen minä saan jo kulkea toisten mukana karjassa ja maata lehmisavuilla niinkuin toisetkin ja iso härkä suojelee minua laitumella, jos joku vieras lehmä meinaisi tulla puskemaan. Ja aina minä jo vähän itsekin — vasikka nosti niskansa jäykäksi ja mullisti silmiään — pidän puoliani.