Oli somaa seurata metsän elämää. Syvällä korven keskellä oli lampi, jossa hyppi mustapintaisia otuksia, joita Hukka Hujulainen sanoi kaloiksi. Se lampi oli niin soma katsella, kun tuuli, kai se sama, joka haavan lehtiä soitteli, veti viivoja sen siloiseen pintaan. Rauhaa ei sen lammen rannalla häirinnyt kukaan.
Nalle veti ilmaa keuhkoihinsa. Siinä oli ihmeellinen tuoksu. Varmaankin ne pienet valkoiset kukat olivat metsässä auenneet viime yönä. Sitä, sitä se oli, keskikesän tuoksua. Taitaa olla kohta juhannus enkä ole sitä muistanutkaan. Jos lienee jo vaikka miten lähellä. Pitäisi lähteä Hujulaiselta kysymään.
Hukka Hujulaisen pesä oli lähellä. Oltiin ihan naapuruksia. Hukka kävi väliin hänen luonaan ja joskus pistäytyi hän Hukan tuvalla.
Nyt olisi pitänyt lähteä tietämään sitä asiata, kun saisi ensin takasensa vertymään.
Nalle nousi mättäältään ja oikoi ruumistaan.
Kyllä se siitä vertyy, kun lähtee tassuttelemaan.
Risut alkoivat paukkaa Nallen kantapäitten alla. Väliin sai raapaista, sinnepä Hukan tuvalle mennessään, muurahaisia ja kuusen pihkaa suuhunsa.
Olisi pitänyt saada oikeata kuningasten ruokaa, paistia, mutta ei ihmeeksikään eksynyt huiskahäntiä korpeen hänen asuinpaikoilleen.
Ikävä juttu.
Nalle istahti lepäämään. Maha tuntui kovin tyhjälle. Olisi saanut ajaa sinne vaikka kaikki metsän muurahaispesät eikä se olisi sittenkään täyttynyt.