Makea vesi tipahti Mikin suusta. Istui pää alhaalla siinä mäellä ja suututteli varomattomuuttaan. Nyt hänellä nauraisi harakatkin, jos tietäisivät. Miten hän saattoikin olla semmoinen höhlä.
Alakuloisena lähti Mikki käpsimään pesälleen. Kuumuuskin ahdisti yhä edelleen. Hiki tipahteli Mikin nenän päästä polulle, jossa havun neulaset käpristyivät kuumuudesta.
No mitäpä siinä, jos meni niin meni, tuumaili Mikki päästyä pesälleen.
Kyllä se sieltä löytyy ja otetaan sitten niin suuhun, ettei putoa.
Ei se tuhma Kiekujainen osaa varoa, kun sille oikein kauniisti puhua
lirputtelee.
Mikäpä oli siinä kalliolla, pesän suulla kellistellessä. Eipä ollut vielä nälkäkään, kun yöllä oli pistellyt maarunsa täyteen kuollutta kalaa siellä rannalla.
Muuten olisi herkuikseen sen kanan napsinut.
NALLEN JUHANNUSYÖ.
Nalle istui mättäällä ja mietiskeli. Metsä humisi hiljaa ja päivä paistoi lehtiverkon lomitse. Varjot häilähtelivät sammalmättäillä ja ruohossa, josta pisti esiin lauma kurjenpolvia ja metsätähtiä.
Taitaa tulla keskikesä, murahti Nalle itsekseen siinä sammalmättäällä ja kallisteli raskasta ruhoaan. Se tahtoi puutua alituisesta makaamisesta ja istumisesta.
Kun ei jaksanut kesäkuumalla olla aina juoksussakaan. Väsytti vanhaa miestä vähäkin liikkuminen. Mielellään olisi nukkunut vaikka syksyyn ja herännyt vasta keltalehtien lentoon, lumisateeseen ja muuhun hauskaan.
No olihan se tämä kesäkin… Metsä oli niin mukava ja varsinkin haapojen lipatus ja suhina soi korvaan somasti. Aurinkoisina päivinä kun istui näin mättäällä ja nojasi selkäänsä vankkaan petäjään, niin saattoi siihen nukahtaa. Kun heräsi, niin oli ilta ja ruskot paloivat puitten latvoissa.